Eteläisimmän meren äärellä

Eteläisintä etelää. Etelä-Afrikan etelärannikkoa. Meri jatkuu aina Antarktikselle saakka.

Pidin lomalla pienen tauon ja täällä taas ollaan, hyvää uuttavuotta! Aiheena tällä kertaa Hermanuksen loma Kapmaan rannikolla. Mpumalangan joulua edeltäneen matkan juttu kuvineen tulee viiveellä sillä luulin, että mulla ei oo tarpeeksi kuvia (kun osaan en pääse käsiksi juuri nyt), mutta näyttää siltä että jutun ainekset olisivat kasassa. Kiireisen ja paljon matkustelua sisältäneen joulukuun jälkeen olen jälleen isäntäperheessä. Koulu alkaa 15 päivä jonka seurauksena paluu arkeen. Koulu-urheilu starttaa myös uuden lukuvuoden myötä sen mukana tarjoutuu mahdollisuus pelata mm. krikettiä ja rugbya. Nyt kuitenkin lomakuvia ja tarinoita:

Grotto beach

 

Cape sugarbird rannan kukkapuskassa.

Täällä ollaan!

Meren aaltoja.

Juuri tätä kohtaa kirjoittaessani (aloitin ihan vähän jo muutama päivä sitten, mutta vasta tänään naputtelin koko jutun valmiiksi) ajamme keskellä Keski-Etelä-Afrikan ruohotasankoja. Karoon puoliaavikolta suoriuduimme pari tuntia sitten. Takana on taas satoja kilometrejä ja useita ajotunteja suoria valtateitä keskellä erämaan loputonta tyhjyyttä. Puoliaavikko vaihtui ruohomaahan hiljalleen Free State:n eli Vapaavaltion alueella ja olemme ohittaneet Bloemfonteinin, provinssin pääkaupungin. Ympärillämme on viljavaa maaseutua lehmineen ja peltoineen. Johannesburg ja Sandton ovat parin tunnin ajomatkan päässä. Jälleen kerran on yksi matka takana. Hermanuksen loma oli ehdottomasti yksi parhaista tähänastisista reissuista. Kyseinen osa Kapmaata on hyvin eurooppalainen ja myös iso osa Johannesburgia piinaavista ongelmista on poissa tai ainakin paremmin piilossa. Loma sisälsi vähemmän safari- ja eräilypuolta ja enemmän rantalomaa yms. Olimme Hermanuksessa Markuksen isän vuosikymmeniä täällä asuneen itävaltalaisen kaverinsa ja hänen Etelä-Afrikassa kasvaneen skotti vaimonsa kutsumina (oltiin oltu heidän luonaan aikasemmin useammankin kerran). He olivat vuokranneet talon aivan rannan vierestä. Muuta matkaseuraa olivat heidän muutaman kuukauden ikäinen poikansa, vaimon vanhemmat sekä veli ja sisko. Mukavia ihmisiä koko joukko. Säät suosivat lähes koko ajan ja pari pilvisempää päivääkin olivat ihan kivaa vaihtelua. Lämpötila oli lähes joka päivä yli 25 astetta, mutta tuuli piti sen miellyttävän lämpimänä eikä päästänyt sitä liian paahtavaksi.

Loputtoman Karoon taivaan rantaan jatkuvia teitä.

Kämppämme pihapuoli.

Ajomatkamme oli jo itsessään ihan jännä kokemus. Kuten jo aiemmassa kirjoituksessa kerroin. Hermanukseen on Sandtonista matkaa n. 1460 km ja ajomatka kestää n. 14 tuntia. N1 valtatie, jota ajoimme, kulkee koko maan halki Kapkaupungista Zimbabween.  Reittimme kulki Karoon ”äärettömän” erämaan, Gauteng-, Free State-, Northern Cape- sekä Western Cape-provinssien läpi. Karoo hallitsee isoa osaa Etelä-Afrikan sisämaassa. Alueella asuu lähinnä maatilallisia. Farmit voivat olla valtavan laajoja, koska maa on halpaa ja köyhää. Karoossa elää erilaisia antilooppeja ja mutaeläimiä. Maisema on täynnä kukkuloita, vuoria ja kallioita ja laajoja tasaisia alueita. Tie oli yllättävän vilkas jo heti aamusta, lähdimme liikkeelle kahdelta aamuyöllä, ja kuuden aikaan aamulla huoltsikalla keskellä-ei-mitään oli jo jonoa ihmisten odottaessa väsyneinä aamiaisiaan. Reitin loppupuolella, kun pääsimme Karoosta, alkoivat kauniit viininviljelylaaksot ja kumpuilevien peltojen täyttämä maaseutu, joita reunustivat jylhät vuoret.  Matkan varrella näimme paviaaneja, jotka muistuttivat siitä millä mantereella oikeasti oltiin.

Karun kaunis Karoo.

Erämaa vaihtui hiljalleen viljelusmaaksi.

Ajoimme läpi kauniiden laaksojen.

Näkymä eräälle padolle ja sitä ympäröiville pelloille.

Hermanuksen vanha kalasatama.

Hermanuksen katunäkymää.

Hermanus on pieni entinen kalastajakylä, josta on tullut lomanviettopaikka ja turistikohde ihmisten otettua tavaksi suunnata eripuolille rannikkoa rentoutumaan. Pikkukaupunki on myös yksi suosituimpia valaiden seurailupaikkoja. Valaat vaeltavat etupäässä antarktisilta vesiltä Etelä-Afrikan etelärannikolle alkukeväästä alkaen syys-lokakuussa lisääntymään. Ne saapuvat  aivan kaupungin lahdelle rannan tuntumaan. Valaat palaavat sitten Antarktiksen rannikolle loppuvuodeksi ruokailemaan. Hermanuksessa nähdään etenkin Southern Right Whale:iksi (etelänmustavalas) kutsuttuja mustia ja paksumuotoisia hetulavalaita. Jos joku sattumalta tietää miltä grönlanninvalas näyttää niin kyseessä on samannäköinen kaveri. ”Eteläiset oikeat valaat” kasvavat 15 metrisiksi ja 40 tonnin painoisiksi. Nimensä ne ovat saaneet valaanpyytäjien keskuudessa asemastaan tavoiteltuna saaliina ja hyvien pyyntiominaisuuksiensa vuoksi. Niissä on paljon valaanrasvaa eli traania ja niiden hetulat ovat pitkät ja tapettuina ne myös kelluvat. Muita alueella tavattavia valaita ovat ryhävalas sekä Bryde's whale. Ainakin jälkimmäisiä voi nähdä ympäri vuoden. Itse en valaita nähnyt ja kausikin oli pahasti ohi, mutta eräänä aamuna kun olin lähtenyt kuudeksi kalaan nousevan auringon valaisemille rantakallioille näin merellä delfiiniparven. Ensimmäisen yksinäisen evän nähdessäni kerkesin jo toivoa, että siellä olisi suuri hai, mutta kun pinnalle ilmestyi useita pinnalla nousevia ja laskevia eviä varmistui näky delfiiniparveksi. Pinnalla kävi arviolta vajaa kymmenen eri evää. Vaikea tietysti tarkkaan sanoa paljonko niitä oikeasti oli ja meninkö laskuissa sekaisin. Kuvia ei tapahtumasta ole vaikka kamera oli mukana. Kun olin aiemmin aikonut ottaa kuvia rannasta paljastui, että muistikortti oli jäänyt läppärin sisään. Ja ei siitä varmaan muutenkaan olisi mestariotoksia syntynyt. Joka tapauksessa maaginen hetki ja kahden tunnin muuten tuloksettoman kivillä kököttämisen arvoinen. Kahdeksalta lähdin takaisin sisään nukkumaan.

Paikallinen nähtävyys Fick's pool  joka on muurilla erotettu luonnonvesiallas (meressä näkyy aaltojen vähän piilottama raja) . Se sopii uimiseen, snorklailuun yms. allas on vanha, vähintään viime vuosisadan alusta.

Pyörähdin yhtenä päivänä muutamassa pienessä museossa ollessani kylällä kuvia ottamassa. Pääsylippu kolmeen museoon oli lapsilta (eli multa kans) 5 randia eli 35 senttiä!

Pikaopas Hermanuksen valaiden tunnistamiseen.

Näkemistäni delfiineistä ei ole kuvaa, mutta ne olivat todennäköisesti samaa lajia kuin nämä lähes sata vuotta sitten teurastetut. Kuva kaupungin historiaa käsittelevästä kuvamuseosta.

Eräs vähän käytetty ranta.

Grotto beach

Meri on Kapmaan rannikolla rauhaton. Hermanus on lähellä Atlanttiin kuluvan kylmän Benguelan-virran ja Intian valtamereen kuuluvan Mosambikin-virran yhtymäkohtaa. Meriveden lämpötila riippuu suuresti kumpi valtameristä on hallitsevampi. Lämpötila saattoi heitellä eri päivinä useammankin asteen ja joskus jopa joku aalloista saattoi sysätä kylmää vettä niskaan. Viimeisinä päivinä vesi pysyi mukavan lämpimänä vaikka ei uiminen kylmässäkään meressä mikään ongelma ollut. Tottumista vaan! Loman aikana body surfing taitoja tuli treenattua ihan mukavasti. Talomme kohdalla ei ollut hiekkarantaa, mutta vähän matkan päässä oli pienempiä kivijyrkänteiden erottamia hiekkarantoja, kuten Langbaai ja Gamobaai, sekä niiden jälkeen ilmeisesti jopa 30 km pitkä koko lahden loppuosan kattava hiekkaranta, jonka ainakin ensimmäinen pätkä on nimeltään Grotto beach. Sen vieressä on pitkälle sisämaahan ulottuva todella iso laguuni, jota reunustivat heinäiset dyynit. Laguuni oli hyvin matala. Yhtenä päivänä rannalla ollessamme lähdimme Markuksen kanssa katsomaan laguunia ja kauempana tyhjemmällä osalla rantaa huomasimme vedessä hylkeen joka tuli aivan lähes rannalle saakka! Seurasimme sitä ja pääsimme ihan lähelle. Kerran uidessani Grotto beach:illa yksinäinen hylje ui aivan läheltäni ja melkein muiden uimareiden sekaan. Nämä hylkeet saattoivat olla hakemassa suojaa rannan läheisyydestä sillä meressä on paljon valkohaita. Hai oli hyökännyt surffaajan kimppuun vain pariviikkoa ennen saapumistamme (surffari pääsi vähällä: narmuja jalkaan ja pala laudasta pois, ei käynyt oikeastaan mitään). Parikertaa melkein törmättiin myös korispallon kokoisiin meduusoihin, jotka lillui yksittäin rantavedessä.  Loput rannasta oli kivikoita ja korkeita kalliojyrkänteitä. Rannikkoa reunustavat vuoret, joilta maankamara laskeutuu kohti merta ja päättyy kivikoihin, kalliojyrkänteisiin ja toisinaan myös niihin hiekkarantoihin. Rannassa ennen kivikoita on kaistale hyvin tiheää pusikkoa. Sen sen uumenissa elää dassie:ksi kutsuttuja marsumaisia otuksia ja mongoose:ja jotka taas muistuttavat hilleriä. Rantakasitale oli suojeltu Fernkloof Nature Reserve ja rantaa myöten kulki upeita näkymiä tarjoava polku, jolla kävin toisinaan lenkillä. Meressä lähellä rantaa on kelp-metsiä. ”Puut” ovat aaltojen tahtiin huojuvia ruskeita suuria palmumaisia vesikasveja joiden seassa kalat ja muut merieläimet viihtyvät.

Langbaai on pieni kivien eristämä ranta.

Rantaa peittävä pusikko päättyi aaltojen lyömiin kallioihin.

Rantakallioiden päällä oleva penkki tarjoaa vähän mittasuhteita.

Rantaa myöten kulkeva reitti toimi parhaana juoksemanani lenkkipolkuna.

Välistä polku kulki pusikon läpi.

Meressä näkyy kelppien latvoja.

Kurkistus sisälle luolaan.

Kivirannoilla kävin paikkoja tutkimassa, kiipeilemässä, kalassa ja kuvia ottamassa. Löysin mm. kaksi luolaa joiden löytäminen ja sisäänpääsy vaativatkin kiipeilyä. Toinen luolista oli pienehkö ja täynnä erilaista hylkytavaraa, mutta kuiva. Toinen, jonka löysin ensimmäisenä, oli paljon kiinnostavampi ja vaikuttavampi. Se oli syvälle kallioon ulottuva ja iso veden vallassa oleva luola, jonne aallot löivät sisään ja saivat aikaan ukkosta muistuttavan jytinän. Luolan seinät olivat aaltojen roiskeista ja kosteudesta märät. Suuaukolta syvemmälle luolaan oli mahdollista kiipeillä kapeaa kielekejonoa pitkin jota myöten pääsin ehkä puoleen väliin saakka. Veden varaan ei ollut kannattavaa päätyä, sillä aallot olivat täynnä voimaa ja virtaus kova sekä pohja näytti olevan täynnä teräviä kiviä. Kuvausolosuhteet olivat sanalla sanoen surkeat pimeyden, kohteen laajuuden, syvyyden ja kosteuden takia. Salaman käytöstä ei tullut mitään. Muutenkaan kuvista ei välity paikan voima ja jännitys. Luolalla oli oma lumonsa, koska (vaikka en tietenkään löytänyt sitä ensimmäisenä) se jäi varmasti lähes kaikilta turisteilta ja varmaan useimmilta paikallisiltakin väliin.  Se myös tuli ihan yllätyksenä. Rannalla pyöriessäni löysin myös paikan, jossa kokonaan vedenalaisella onkalolla oli kaksi kivien täyttämää kraatterimaista ”kattoaukkoa”. Kun koloon, joka ei ollut muuten nähtävissä, löivät aallot sisään pöllähti aukoista höyrypilvi äänekkään puhauksen säestämänä. Kallioilla kulkiessani näin myös meressä uiskentelevia hylkeitä. Ne olivat todennäköisesti peräisin rannikkoa myöten itään olevalla saarella asuvasta 30000–40000 hylkeen yhdyskunnasta. Vuorovesialtaissa elivät taskuravut ja muut pienet merieläimet ja rantajyrkänteillä pesivät kyyhkyt ja luodoilla merimetsot.

Luolan suuakko.

Tyytyväinen tutkimusmatkailija.

Valoa tunnelin päässä. Luolan suu.

Teimme patikkaretken loma-arkemme taustalla häämöttäville ”tuntureille”. Sieltä avautui huikea näköala. Rinteitä ja ylänköä värittivät lukuisat erilaiset kukat ja kasvit. Niiden lomassa oli kivillä erilaisia liskoja ja näimme ja nappasimme, ”catch and release”, myös kilpikonnan. Huipulla oli myös ryhmä pieniä antilooppeja. Siellä oli pusikkoniittyjen keskellä rinteessä myös varjoliitäjien lentoonlähtöpaikka. Ylänkö ja siellä olevat kalliot ja kukkulait loivat taydellisen vastakohdan hiekkarannoille.

Näkymä vuorilta Hermanukseen.

Tälläisiä liskoja oli vähän joka kiven kulmalla.

Rikkonaista rantaviivaa.

Ostin tosiaan virvelin käytettynä yhdestä divarintapaisesta. Mpumalangassa oltiin jo basseja kalastettu pieneltä padolta hyvällä menestyksellä, joten Afrikan kalavesiltä oli jo kokemusta (vaikka se pikku padon bassien kalastelu oli jopa liian helppoa, yhdellä reissulla nappasin 16). Meri ja rantakalliot olivat kuitenkin täysin erilainen ympäristö. Tähän alkuun täytyy sanoa että ihan vain pariin kertaan kävin koittamassa kahden ja puolen viikon aikana, koska muuta tekemistä oli ihan riittävästi ja välineet laitoin kuntoon vasta loppupuolella lomaa. Kalat pysyivät meressä vaikka ihan täysin kuollutta ei mun heittely ollut. Ostin koukut, painot yms., mutta syöttejä en. Vuorovesialtaista kävin veitsen ja kiven kanssa hakemassa syötiksi jonkinlaisia merikotiloita ja simpukoita. Kerran vain ja vastuuntunnollisen vähän kun jälkeenpäin selvisi, että ne ovat rauhoitettuja, mutta joita saa luvan kanssa kerätä. Eräänä iltana heti laskuveden jälkeen olin rantakallioilla vapoineni ja huomasin, että kiville oli jäänyt kaksi aaltojen tappamaa vähän reilumpaa sinttiä. Kiinnitin toisen niistä koukkuihini ja heitin. Tärppi tuli lähellä rantaa, mutta koska ostamani koukut olivat aivan liian pieniä täkykalasyötille (mutta oikean kokoiset merikotilolle) en saanut sitä, mikä ikinä olikin, koukutettua. Kun nostin täkyni ylös oli siinä vaikuttavat terävien hampaiden aikaansaamat syvät viillot. Olin liikkeellä illalla seitsemän aikaan ja niihin aikoihin suuremmat game fish –lajit saapuvat ruokailemaan rannan tuntumaan. Heitin uudelleen ja sain taas tärpin ja annoin kalalle vähän enemmän aikaa, mutta ei se silti ottanut pysyäkseen. Täkysillistä oli tällä kertaa enää jäljellä pää ja selkärangan vielä kiinni pitelemä pyrstönpätkä. Loppuajan yritin vielä pelkällä päällä, mutta tuloksetta. Siinä ikävä kyllä sen loman jännittävin kalatarina. Ei pienet vastoinkäymiset kuitenkaan haittaa. Otin ongen mukaan ja joku päivä lähdetään läheiselle padolle kalaan. Paikka on ihan jännä koska kaloja ei kukaan ota pois ja tapa koska vesi tulee jokseenkin myrkyllisenä kaivoksilta eikä fisujen syöminen ole siksi terveellistä. Catch and release:n takia vedessä voi vaellella ihan hyvän kokoisia saaliita. Toisenlaisista ”kalajutuista” ihan nopeasti vielä sen verran, että haisukellus jäi ikävä kyllä väliin. Kaikki paikat oli varattu jo viikkoja sitten. Täytyy koittaa hyödyntää lomalla hankittuja Kapkaupungin kontakteja ja koittaa päästä vielä sitä koittamaan.

Tuntematon kalamies koittamssa onneaan.

Uimarannalle matkalla, kallioiden kautta.

Mossel river. Pikku joki joka virtaa vuorilta suoraan mereen.

Jouluranta, Grotto beach.

Joulu kului mukavasti. Aattona olimme rannalla ja illemmalla kävimme rantakallioilla skoolaamassa ja katsomassa auringonlaskua. Näimme myös eräällä rannan vieressä olevalla luodolla hylkeitä. Illan pimetessä syödyn jouluaterian myötä joulutunnelmakin nousi. Jouluateria ei muistuttanut suomalaista joulupöytää vaan oli lähinnäi vähän hienompi illallinen. Joulupäivänä olimme jälleen rannalla, pelasimme rantalenttistä ja illalla söimme jälleen jouluaterian ja vuorossa oli myös secret santa –ohjelmanumero. Idena oli että jokainen ostaa halvan, turhan ja omituisen lahjan. Niitä vaihdellaan ja sekoitellaan joten kukaan ei tiedä mitä saa. Vietimme tavallaan kaksi joulua, itävaltalaisen ja skottilaisen, molemmat tietenkin vähän eteläafrikkalaisittain. Joulupäivän aamuna oli myös lahjojen vuoro, brittiläiseen tapaan. Isäntäperheen joulusta ja uudestavuodesta tiedän sen verran että heillä oli ollut braai. Pitää vielä vähän kysellä mitä heidän jouluunsa muuten kuului. Myös uusi pesukone oli ilmestynyt taloon. Ennen joulua koko perhe oli myös rukoillut yhdessä (olin kerran paikallaollesani mukana myös, mutta enemmän tarkailemassa) ja kuulin että se on heillä tapana joulun lähestyessä.

Jouluaaton auringonlasku.

Jouluaattoa kallioilla viettänyt hyljepari.

Jouluaateriaa odotellessa.

Eräänä iltana kaupungilla törmäsimme (tappelua etsivien buurien lisäksi) pariinkin kaveriporukkaan ja uusien frendien kanssa kuluikin iso osa loppulomasta. Vietimme aikaa mm. Langebaailla. Uutena vuotena olimme ensin kotonamme braailla, josta lähdin Markuksen kanssa vuoden vaihteen lähestyessä uusien kavereidemme kemuihin. Merinäköalalla varustetun aivan rannan tuntumassa olevan huvilan terassilla otettiin vuosi 2014 vastaan. Sieltä kävelimme hiekkarannalle. Vuoden ensimmäisinä tunteina oltiin meressä body surf:faamassa! Rannalla myös odottelimme nuotion ääressä auringon nousuun, jonka jälkeen kävelimme koteihimme nukkumaan.

Raketteja rannalla

Ensimmäinen auringonnousu 2014!

Paripäivää sitten sain myös kotipuolesta porukoilta tulleen jouluksi tarkoitetun paketin! Kiitokset vielä äidille ja iskälle! Paketista löytyi iso läjä kaivattua salmiakkia, suomalainen luontodokkari dvd (pääsen näyttämään nyt koko porukalle mitä Suomesta löytyy) ja fingerporikokoelma. Koko lähetyksestä ei ollut virallisia teitä kuulunut mitään eli mitään ilmoitusta sen saapumisesta ei ollut tullut. Kävin postissa kyselemässä ja sieltä se löytyi, reilun kuukauden maailmalla matkustelun jälkeen. Se selvisi kun kysyin milloin se oli Randfonteiniin ehtinyt. Samalla selvitin vähän lähetyshintoja kotiinpäin, sillä matkatavaraa olisi jo nyt ihan liikaa ja kaikkea ylijäävää ei viitsisi tänne jättää. Isäntä-perheessä kaikki on ennallaan. Yksi Tiger:ksi nimeämämme koiranpentu oli annettu uuteen kotiin ja tilalle oli tullut kaksi kissanpentua. Seuraavalla kerralla tarinaa Mpumalangasta jonka piti olla vuorossa jo ennen vuoden vaihetta!  

Hyvää Joulua!

Varo paviaaneja!

Karvainen perheenlisäys.