Kuuma, kostea Limpopo

Parin viikon takaisen viikonlopun vietimme Limpopossa (ent. pohjoinen Transvaal) game farm:illa lähellä Zanzibarin raja-asemaa aivan Botswanan ja Etelä-Afrikan rajana toimivan Limpopo-joen vieressä 550 kilometrin päässä kotoa. Täällä on totuttu ajamaan pitkiä matkoja ja yli 1000 km ajoa sisältävä viikonloppureissu ei ole mikään ongelma. ”South-Africa-not-far” on ihan tarpeellinen lisä, kun kysellään vähän et kuinka kaukana se mesta nyt olikaan.

Maisemaa matkalta kuumaan pohjoiseen.

Jo ajomatkan loppupuolella game farm alueella näimme reippaasti erilaisia villieläimiä. Farmit voivat olla todella isoja harvaan asutulla rajaseudulla. Farmimme oli 2000 hehtaarinen ja naapurifarmi 6500 ha! Järvenpää on pinta-alaltaan 3759 ha! Illan hämärtyessä ja auringon laskiessa lowveld- pusikkomaan taakse eläimet uskaltautuivat riista-aidan tuntumaan aivan tien viereen. Näimme mm. kudu:ja, gemsbok:keja, steenbok:in, pahkasikoja, sable antilope:ja, eland:eja sekä waterbuck:keja. Suomenkielisiä nimiä en kaikille tiedä enkä oo ihan varma löytyykökään. Kudu on vaikuttava kierteissarvinen ja iso antilooppi sekä todella kova loikkaaja, gemsbok on mustavalkoharmaa Namibialle tyypillinen upea antilooppi jolla on pitkät suorat sarvet (kouluni rugby-ykköstiimin tunnus on juuri gemsbok), steenbok on yksi pienimmistä ja siitä onkin kuva yhdessä jutussa, sable antilope on iso, musta ja suuria taaksepäin kaartuvia sarvia kantava antilooppi joka on arvokasta riistaa, eland on Afrikan antiloopeista suurin ja muistuttaa vähän lehmää, waterbuck:illa on suuret kaarevat sarvet, siitä kuva yhdessä tekstissä. Googlailkaas jos enemmän kiinnostaa, kyllä näistä kaikistä aikanaan kuvat laitan kunhan niihin vielä törmätään niin että kamerat saadaan esiin. Reissun aikana lämpötilat olivat aika siedettävissä lukemissa sateen ja pilvisyyden vuoksi. Heti kun pilvistä päästiin lämpötila nousi reilusti yli kolmen kymmenen.

Kudu katoamassa pusikkoon.

Helmikana kotikulmilta.

Illalla olimme braailla (eli se eteläafrikkalainen grillailu) naapurifarmin englantilaisen perheen luona. Sen jälkeen ajoimme kotifarmille. Aamulla oli aikainen herätys ja ajoimme bakkien eli avolava-auton lavalla riista-aidan parhaalle puolelle. Ajelimme ympäri pusikkoa ja kävelimme hieman. Pusikossa möyriminen on aina huippua sillä koskaan ei oikeastaan tiedä mitä seuraavaksi löytyy. Toivo Afrikan ikonisten asukkien näkemisestä pitää tunnelman korkealla. Myös oikeasti luonnossa liikkumisen tunnetta teeveestä tuttujen otusten kanssa ei eläintarhassa tavoita. Nähtiin erilaisia lintuja sekä antilooppeja sekä kirahveja. Farmien alueella liikkuu myös leopardeja, mutta niiden näkeminen on hyvin hyvin epätodennäköistä, naapurifarmia pyörittävä, siellä 6 vuotta perheineen asunut Angolan puskasodan veteraani oli nähnyt leopardin kolmeen kertaan koko aikana, jälkiä tosin näkyy usein. Hän partioi joka päivä farmilla, se on tarpeen salametsästäjien takia ja rajan yli he pääsevät helposti. Farmilla oli ollut kolme sarvikuonoa, salametsästäjien ykköskohdetta. Salametsästäjät olivat muutama viikko sitten tunkeutuneet huomaamatta farmin alueelle teurastaneet sarvikuonoista kaksi ja hakanneet sarvet irti. Kolmas oli päässyt pakoon ja se myytiin, sillä sitä ei oltaisi pystytty suojelemaan. Sarvikuonon sarven kilohinta on korkeampi kuin kullan ja platinan. Joissain tapauksissa salametsästäjät ovat saapuvat helikoptereilla ja paukuttavat sarvikuonot hengiltä rynnäreillä, leikkaavat sarven ja läpyttävät lipettiin. Sarvien päämarkkina-alue on Kaakkois-Aasia, etenkin mm. Vietnam. Salametsästys on todella tuhoisaa ja esimerkiksi suippohuulisarvikuonon (harvinaisempi kahdesta afrikkalaisesta lajista)  kanta on pudonnut 1970-luvun 65 000 eläimestä nykyiseen 5000. 1980-luvulle tultaessa suurin osa oli jo (etupäässä) salametsästetty. Etelä-Afrikassa tapetaan satoja sarvikuonoja vuosittain, keskimäärin yksi 9 tunnin välein!

Portti kiinni ja safarille!

Lowveld pusikkomaata

Sitä samaa.

Rainspider, hämähäkki joita putkahtelee esiin vain sateen jälkeen

Savannin ja pusikomaan puut kasvavat hitaasti. Kuvan puulla alkaa olla jo ikää.

Termiittikeko

Yellow-billed hornbill eli keltanokkainen sarvinokka. Yleinen lowveld:in lintu.

Riista-aita joka pitää eri farmien elukat erillään. Leopardit tosin liikkuvat farmien välillä.

Woodland king fischer

Blue wildebeest eli kahdesta gnu-antilooppilajista yleisempi.

Savannia

Kudu-antiloopin sarvet.

Tutulla tavalla pällistelevä kirahvipari.

Juomapaikka

Päivällä lähdimme tutkimusmatkalle Limpopo-joelle. Joki on tähän aikaan vuodesta hyvin kuiva eivätkä sateet ole vielä saaneet sen pintaa nousemaan (tällä hetkellä tilanne voi olla jo vähän toinen). Vesi on toisistaan erillä olevissa altaissa joita hallitsevat virtahevot ja krokotiiliit. Yksi reissun hienoimmista kokeimuksista oli juuri tämä jokireissu. Kävelimme kuivien sivu- ja tulvauomien yli joissa elelevät kilpikonnat ja varaanit. Bongasimme erilaisia lintuja, kuten korppikotkia. Parista uomasta löytyi luita sekä iso waterbuck:in pääkallo. Paluumatkalla törmättiin myös pahkasian luihin. Kun saavuimme pääuomassa oleville altaille kuljin ensimmäisenä. Joen ympäristö erosi muuten vallitsevasta pusikosta ja oli aika viidakkoa. Kun saavuin ensimmäiselle altaalle olin yksin. Edessäni oli keskellä lampea kivien päällä makaileva valtava krokotiili joka ilmestyttyäni sukelsi äänettömästi veteen eikä siitä sen enempää kukaan mitään nähnyt. Saman altaan varsinainen valtias oli kuitenkin urosvirtahepo, joka aina viiden minuutin välein ilmestyi puhisten pinnalle. Ympäristö oli täynnä isoja virtahepojen jälkiä poluillaan, joita ne käyttävät siirtyessään paikasta toiseen laiduntaessaan yöllä. Vaikka virtahevot ovat todella isoja (voivat painaa yli kolme tonnia) ne ovat aggressiivisia ja voivat liikkua erittäin nopeasti maalla ja matalassa vedessä. Virtahevon suu on valtava, kaksi suurinta hammasta voivat olla 50 senttiä pitkät! Krokotiilitkin jättävät ne rauhaan ja vaikka virtahevot ovat leppoisan näkisiä kasvinsyöjiä on niiden havaittu syövän toisinaan myös lihaa. Kävelimme pääuomaa myöten ja huomasimme muitakin virtahepoja. Niitä ei ollut hirveästi vaan joka altaalla oli ehkä yksi tai kaksi, altaan koosta riippuen. Nämä olivat uroksia jotka olivat vallanneet oman reviirinsä jonne ei muilla ole asiaa.  Naaraat pakkaavat jäljellä oleville altaille joen kuivuessa enemmän ja enemmän ja näin urokset kasaavat haareimeitaan. Voimakkaimmat hallitsevat parhaita altaita jonne myös naaraita sattuu enemmän.Ylitimme myös joen Botswanan puolelle joten nyt on sielläkin käyty!

Mielenkiinnonkohteena oleva kilppari oli aika painava mötikkä.

Kuivaa joenuomaa

Jonkun vähän isomman pulun pesä.

Korppikotka

Mahtava Limpopo matalana. Oikeanpuoleinen ranta kuuluu Botswanalle. Rajaseutua parhaimmillaan.

Paikoitellen kuivalla joella oli siltoina kelpaavia kivikoita.

Altaan herra ja se mitä siitä yleensä näkyy, jos jotain näkyy.

Kattelimme myös ”puskakameran” ottamia kuvia lähiympäristöstä. Naamioidussa kamerassa on liiketunnistin ja sen aktivoituessa se nappa kuvan. Paviaanit olivat sen joskus varastaneet ja se oli siitä vähän kärsinyt. Metsästys on täällä suosittua ja haluttua riistaa on paljon. Game farm:it elävät metsästyksestä. Iltapäivällä isäntämme lähti hakemaan työntekijöidensä ruokapalkan jatkeeksi antilooppia. Hän haavoitti yhtä, mutta kolmen kilometrin jälkeen he luopuivat jäljittämisestä. Sillä aikaa me olimme ihan muuten vaan pusikossa ihmettelemässä. Markuksen kanssa saatin tyytyä ammuskelemaan kiväärillä kokistölkkiä.

"The coke can trophy hunt."

Illalla ajoimme jokea ylävirtaan olevalle farmille. Siellä joen törmällä istuessamme seurailimme krokotiilien äänetöntä ja lähes näkymättömissä tapahtuvaa uiskentelua ja kauempana kelluvaa virtahepolaumaa joiden vähän hohottavaa naurua muistuttava mylvintä kaikui pimenevällä joella. Joen toisella puolella kalastajakotka liihotteli ajoittain tarkkailupaikaltaan toiselle. Palasimme farmille jossa oli vuorossa braai. Yö sattui olemaan myös termiittien hääyö jolloin ne lentelevät ympäriinsä partneria etsien. Taisivat ihastua talon ulkovaloihin ja niitä kerääntyi aivan järkyttävä määrä niiden ympärille. Kumppanin löydettyään ne pudottavat siipensä ja niitä olikin aamulla kasoittain valojen alla. Termiitit houkuttelivat paikalle red roman nimisen valtaan ötökän joka voi syöksähdellä nopeasti ylös alas seiniä muita hyönteisiä metsästäessään.  Se suosii varjoja ja joskus ihmiset luulevat sen hyökkäävän sen sännätessä kohti ”uhrin” langettamaa varjoa tavoitellen.

Iltainen Limpopo-joki

Fish eagle

Limpopo-joki, taas.

Game farm:imme lounge: gepardin talja pöydän alla ja rehtorimme aamiaisella.

Limpopo-joessa ei uida. Joki on täynnä krokotiileja ja sen kaltaisiin paikkoihin apartheidin aikainen salainen palvelu hävitti tappamiaan ihmisiä.

Viimeisenä päivänämme kävelimme jälleen joella ja näimme mm. lisää krokotiileja ja virtahepoja sekä bushbuck:in ja paviaanilauman. Seurassamme oli isäntämme, jonka neuvosta siirryimme jyrkälle joen törmälle hiekkarannan sijaan tarkkaillemaan virtahepoja. Kertomansa mukaan virtahevolle ei kannata antaa mitään syytä hermostua ja jos niin kävisi olisimme turvassa jyrkällä penkalla jonne virtahepo ei voisi suoraan kiivetä. Hän jo vähän ikääntyneenä ja ruoka-aikaan usein kotona olleena miehenä sanoi, että hän ei virtahepoa pakoon pääsisi, joten se nappaisi hänet ensin. Virtahepojen tiedetään haukanneen ihmisiä kahtia joten ei siinä kannata jäädä kokeilemaankaan. Kävimme myös illalla vierailemallamme krokotiili- ja virtahepoaltaalla. Suurin osa päivästä kului ajellessa Pretorian kautta kotiin.

Virtaheposia

Nelson Mandela eli Madiba nukkui pois viimeviikon torstai-iltana. Sitä uutista ei varmaan kukaan sielläpäinkään missannut. Täällä oli kaikki mediat täynnä Madibaa ja kuulemma radiosta ei mitään muuta kuulunut. Telkkarissa oli erilaista ohjelmaa Madiban muistolle ja kanavien kulmassa oli pikku kuva hänestä. Sunnuntaille julistettiin kansallinen surupäivä ja juuri tämän kohdan kirjoittamishetkellä oli menossa Soccer City:ssä eli FNB stadionilla Mandelan muistojuhla. Stadikalla oli porukkaa ja isoja kihoja. Mm. kaikki Yhdysvaltain elossa olevat presidentit taisivat olla edustettuna. Mandela kuului muuten Xhosa heimoon, jonka kieltä pidetään yleisesti Etelä-Afrikan vaikeimpana sen naksahdusten yms. takia. Muuten kieli muistuttaa isiZulua jonka taas pitäisi olla etenkin ulkomaalaisille paikallisista afrikkalaisista kielistä helpoin. Molemmat heimot tai kansat ovat Etelä-Afrikan kaksi suurinta (Zulut suurempi sekä maan suurin äidinkieli) ja muistuttavat toisiaan. Muuten kummemmin ei oo Mandelan kuolema vaikuttanut, kovasti vaan on kaikenlaista tapahtumaa. Host perhe oli (oltiin Markuksen kanssa Mpumalangassa niin ei tullut osallistuttua) Madiban muistoksi järjestetyssä paraatissa mukana Johannesburgissa. Vähän samanlainen keikka ilmeisesti kuin Heritage day:ssä siitä tarinaa yhdessä ihan ensimmäisistä jutuista. Ostin Sunday Times:in joka oli täynnä Madibaa myös katukuva täyttyi hetkessä Mandelan kuvista sekä hänelle osoitetuista R.I.P. tyylisistä toivotuksista. Hänen hautajaispäivänään kaikki kaupat olivat kiinni (meni shoppailusuunnitelmat uusiksi) ja varmaan viikon verran ollu liput puolitangossa.

Paviaanilauma Limpopo-joella

Yks erityisen jännä piirre afrikkalaisessa kulttuurissa on ja se on taikausko. Kun kerroin että ollaan menossa Limpopoon niin 16 vuotias host-broidini varoitti ihan tosissaan noidista, joita on kuulemma on Limpopossa reilusti. Kertoi myös että he voivat pistää matkalaisen pään sekaisin. Free State:ssa löysin maasta kuolleen, täysin kuivuneen, kuin kivettyneen, käärmeenpoikasen. Aattelin että siinähän ois matkamuisto ja otin sen mukaan, toin kotiin, kun perheenjäseneni kuulivat siitä he käskivät mua hankkiutumaan heti eroon siitä, sillä se tuo kuulemma taloon huonoa onnea. Olisin myös voinut viedä sen kirkkoon missä siitä oltaisiin voitu rukoilla pahat voimat pois. Kristinusko ja vanhat afrikkalaiset tavat kietoutuvat yhteen erikoisella tavalla.  Eräs host-broidini kertoi myös, ettei pidä pöllöistä sillä nekin ovat noitien kätyreitä ja voivat tehdä hulluksi! Eli musta väestö, varmaankin etenkin vähän vähemmän koulutusta saanut, on tosi taikauskoista. Oltiin myös kutsuttu yhtä ärsyttväksi heittäytynyttä pikkunappulaa tokoloshi:ksi parina päivänä. Tokoloshi, en oo kirjotusasusta varma mutta tolta se lausuttuna kuulostaa, on pieni paviaanimies, paha henki, ja kuulemma hirveä. 19-vuotias host-siskomme sanoi Markukselle yhtenä iltana ilmeisen tosissaan, että meidän ei pitäisi käyttää tuota nimeä sillä siten manattuna tokoloshi saattaa tulla yöllä vierailemaan! Myöskään host-faija ei siitä kuulemma pitäisi. Jotkut vanhakantaiset mustat nukkuvat korotettujen sängynjalkojen kanssa ettei tokoloshi pääse kiipeämään sänkyyn. Eipä siinä auta väittää vastaan. Siitä käärmeen poikasesta en muuten hankkiutunut eroon vaan piilotin sen mun takin taskuun. Varma paikka, täällä helteellä ei takkia tarvii.

Termiitin siipä

Elellään tällä hetkellä kesää johon kuuluvat myös sateet. Sateiden vaikutus on aivan huikea. Takapihan puoliaavikko vaihtui parissa viikossa vihreäksi ruohoviidakoksi. Varsinaiset kotoisan harmaat sadepäivät ovat olleet todella harvassa, tänään tosin sattui yksi niistä, ja yhden käden sormet riittää koko kahen ja puolen kuukauden ajalla olleiden laskemiseen. Sateet tulevat tosiaan ukkosena, usein iltapäivällä, niitä on ollut iha suht paljon. Ne eivät kuitenkaan koko päivää kestä. Vähän aikaa sitten oli myös raju raemyrsky. Ikkunoita oli jossain päin mennyt rikki ja joitain autoja koristavat tasaisesti koko katon ja konepellin leveydellä olevat klommot. Rakeet olivat olleet tosi isoja, golf-pallon kokoluokkaa ainakin jäljistä päätellen. Ite olin nukkumassa kun se tuli päälle ja kyllä mäkin sen vielä sängyn pohjalta kuulin.

Tutkimusmatkalta: Limpopo-joella. Maastoväreille on ihan käyttöä sillä siten ja muita kikkoja käyttämällä kiinnostavan "villielämän" näkemismahdollisuudet paranevat ihan merkittävästi. 

Ollaan nähty myös muita vaihtareita naapurikaupungissa, jonne hankkiutuminen takseilla on jo haaste sinänsä. Takasin tullessa vähän kämmittiin ja tuli tarvittua ainakin viittä eri taksia ja puolen tunnin automatkaan meni päälle kaksi tuntia. Braai on hyvä ja todella yleinen tapa chillailla ja viettä aikaa yhdessä, etenkin valkoisissa perheissä. Siitä lisää safkaepisodissa, joka on ainakin kohta työnalla. Järjestön puolelta ois yks noin viikon mittanen reissu ympäri Etelä-Afrikkaa, mutta meidän osalta se jää väliin kun ollaan (jo), down in the Cape, Hermanuksessa. Ajoimme sinne koko maan halki N1 Highway:ta, 1460 km, kesti reilut 14 tuntia! Starttasimme Johannesburgin läheltä Sandtonista kahden aikaan aamuyöstä. Saavuttiin perille puolen kuuden aikaan iltapäivällä. Tulin jo tosiaan Mpumalangan (auringonnousun) provinssin reissulta Swazimaan ja Mosambikin suunnalta. Kirjoitan siitä oman juttunsa. Kävimme sen reissun aikana välissä kotona rehtorimme täytyessä osallistua erään tuberkuloosiin kuolleen oppilaan hautajaisiin. Itsenäisyyspäivä tuli ja meni ja juhlin sitä lukemalla taskukokoista Tuntematonta sotilasta ja syömällä viimeiset salmiakkini. Joulutunnelma on aivan hukassa ja palmun alla kuullut joululaulut eivät paljoa sitä paikkaa. Joulu kuluu tosiaan rannalla Afrikan eteläisimmän kärjen kulmilla. Kohtapuoliin lisää juttua, sillä kertaa Mpumalangan reissusta!

Virtahevon kintunjälki on valtava. Mun 45 kokonen mono menee poikittain ton sisään.