Sukellus piikkilanka-aitaan, viikonloppu Free State:ssa

Viime viikonloppuna oltiin siis itäisessä Free State-provinssissa. Tämänkertainen juttu pyörii enimmäkseen sen ympärillä. Vuoden vaihdetta lähestyttäessä kirjoittamisen aiheita olisi aikas reippaasti, joten julkaisutahti tulee olemaan siinä viikon-parin paikkeilla. Arjen ihmeistä ihan sen verran, että koulun vessassa oli se kuuluisa supermyrkyllinen puff adder. Porukka oli vähän paniikissa, mutta tilanne ei sinällään ollu vaarallinen. Käärme oli pieni, vasta 8 viikkonen, mutta silti tappavan myrkyllinen, ne on sitä ihan syntymästä lähtien. Raukka oli vähän hämmentyny ihmismäärästä. Käärmeet ei usein erota muuta kuin lämmön ja liikkeen ja on varmasti ollu hämmennyksen aihetta. Käärme "pyöri" paikallaan hypnoottisesti ja teki feikkihyökkäyksiä! Otin videoo ja kuvaa, tottakai! Vaksi kiikutti sen yhelle käärme-ekspertille ja laittoivat sen sitten erääseen käärmepuistoon.

Puff adder

Vaal-joki

Heti koulun jälkeen, kun oltiin Markuksen kanssa saatu mantsankokeen ”map work” osuus pakettiin, kasattiin eilisillan pakkailun tulokset rehtorin autoon ja ajeltiin hänen kodilleen josta jatkoimme matkaa minibussilla kohti Free State:a. Tässä maassa etäisyydet ovat pitkiä ja ajettavaa kertyi useampi sata kilometriä. Free State sijaitsee suoraan Gautengista etelään. Se on itäistä puolta luukuun ottamatta hyvin tasaista ja etupäässä ruohomaata. Pääelinkeinona taitaa olla maanviljelys. Itäinen osa on vuoristoisempaa ja se rajoittuu Lesotho-valtioon, joka on kokonaan Etelä-Afrikan sisällä. Lesotho on lähes kokonaan vuoristoa. Itäinen Free State on myös täynnä pöytävuoria. Ajoimme maailman syvimmän kaivoksen ohi, josta ei tosin olisi päällepäin sitä uskonut. Ajomatkat sujuivat mukavasti kun ympärillä oli lähes aina jotain uutta. Game reserve:t ovat yleisiä ja erilaisia antilooppeja ja mm. strutseja näkee vähän väliä. Matkasimme myös maailman suurimman meteoriittikraatterin läpi. Vrederfort Dome syntyi useampi sata miljoonaa vuotta sitten ja kyseinen kraatteri on yli 300 kilometriä halkaisijaltaan ja sen aikaansaanut törmäys synnytti myös Johannesburgin kultaesiintymät satoja kilometrejä pohjoisempana. Törmäyksen aikaansaamat kukkulat ovat vieläkin näkyvissä.

Kraaterin reunaa.

Evästauko eukalyptus-puiden varjossa.

Itäisen Free Staten maisemaa.

Perillä meitä odotti farmi josta tuli tukikohtamme viikonlopuksi. Farmi oli keskellä Free Staten ”ei-mitään”. Paikka oli tosi mukava ja lehmälauma laidunsi sen ympärillä. Saimme mukavan huoneen ja tutkimme vähän paikkoja ja ympäristöä ja huomasimme että farmin kulmilla on paljon antilooppeja. Farmiin kuului oma antilooppi ja seepra laumansa, jota kuvasimme ja kyttäsimme parinakin päivänä. Eläintarhoilla ei ole mitää mahdollisuuksia pärjätä sen fiiliksen kanssa joka iskee kun pääsee näkemään ne elukat luonnossa ilman seiniä ja aitoja. Aidoista puhuen… sukelsin eräänä iltana tuolla farmilla koiran kanssa juostessani (oltiin vähän kateltu tähtiä, jotka näkyivät todella upeasti erämaassa) piikkilanka-aitaan. Yritin vähän sitä koiraa varoa ja kompastuin ja humpsahdin sisään! Nyt on sekin kokemus sitten hankittu. Kaivauduin sieltä ulos ja marssin sisälle tsekkaamaan vähän että mitä siinä oikein kävi. Muutama arpi siitä jää vaikka heti siinä mua paikkailtiin. Tais sen verran paljon sattua että missään ei tuntunut, vähän vaan nauratti. Sovittiin että kenenkään ei tarvii tietää että se oli aita vaan gepardi, täydestä menee. Free State oli ennen gepardien metsästysmaata, mutta farmit suurimmaksi osaksi syrjäyttivät ne.

Farmimme.

Free State countryside

Vuoret horisontissa.

Farmin "game":t olivat enimmäkseen blesbokkeja, joukossa valkoisia "mutantteja" sekä ainakin yksi pieni vasa, pari viikkoa vanha. Niiden lisäksi joukossa oli seeproja ja springbokkeja. Kokeiltiin myös paria kikkaa, Markus ajoi riistaa takaa ja mä juoksin niitä vastaan. Juomapaikan kohdalla pysähdyin ja koko lauma juoksi mun ympäri! Olin todella lähellä meikäläisen ja juomapaikan välistä ravaavia seeproja ja buckkeja ja juuri sillä hetkellä kamera kieltäytyi toimimasta!! Siinä vaiheessa keskityin vain nauttimaan hetkestä!

Luonnonoikku, valkoinen blesbok, kesy sellainen.

Seepra trio.

Blesbokkeja.

Afrikkaa Afrikkaa. 

Springbokkeja, Etelä-Afrikan kansalliseläin ja rugby-maajoukkoueen maskotti.

Pro game stalker

Kävimme jo paljastetussa Golden Gate Highlands National Parkissa. Paikka oli todella jylhä keskellä vuoristoista seutua. Alueen vuoret ovat hiekkakiveä jota tuuli on muokannut erilaisiin jyrkkiin muotoihin. Seutu on parin kilometrin korkeudessa. Yleisestikin ottaen ollaan aika korkealla. Mun kotiseutu on päälle puolentoista kilometrin korkeudessa olevaa ylänköä. Kiipeilimme ylös rinteitä ja törmäsimme erilaisiin lintuihin ja eläinten jälkiin. Alueella on mm. klipspringer-antilooppeja, jotka kiipeilevät vuorenrinteillä. Niitä emme kuitenkaan nähneet. Keskipäivän tienoilla lähes kaikki isommat ja pienemmätkin eläimet vetäytyvät lepäilemään. Golden Gate on saanut nimensä sen vuorten värissä jotka oikeassa, varmaankin aamu/ilta-auringossa, hohtavat kultaisina. Kansallispuistosta ajoimme takaisin farmille jossa vietimme aikaa tarkkaillen lähiympäristön villieläimiä. Ne olivat enimmäkseen blesbokkeja, joukossa valkoisia "mutantteja" sekä ainakin yksi pieni vasa, pari viikkoa vanha. Niiden lisäksi joukossa oli seeproja ja springbokkeja. 

To Golden Gate Highlands!

Highlands

Maastopalon jälkiä.

Vuoristomaisemaa.

Mähän se oon, vuorille matkalla.

Speckled pigeon, eräänlainen kalliokyyhky.

Markus ja vuoret.

Laakson pohjalla virtaavassa purossa oli taskurapuja.

Vielä viimeinen vuorikuva.

Koulu on ihan kohta ohi, viimeinen koe on tiistaina. Seuraava viikonloppu kuluu Markuksen faijan vanhan kaverin kanssa ja sitä seuraavana vuorossa Limpopo! Vähän on varoituksia jo tullut. Limpopo on Etelä-Afrikan villein provinssi ja mm. mustan mamban kotiseutua. Se voi muuten ensimmäisenä vuotenaan kasvaa parimetriseksi ja se on todella nopea ja tunnetusti tappavan myrkyllinen. Myös esimerkiksi puhveleita pitää pusikossa liikkuessa varoa, ne voivat olla todella aggressiivisia ja sille päälle sattuessaan hengen vaarallisia. Haavoittuneen puhvelin jäljittäminen on eräs vaarallisimpia tilanteita josta metsästäjä voi itsensä löytää. Puhveli usein jää odottamaan piilossa jäljittäjäänsä ja teurastaa sen heti tilaisuuden saadessaan. Hyökkäävä puhveli pysähtyy vain välittömästi tappavaan osumaan. Puhveli on osa kuuluisaa ”The Big Five”:a.  Limpopo-joki on antanut nimensä provinssille jolla on rajaa Botswanan, Zimbabwen ja Mosambikin kanssa. Joki on täynnä krokotiileja ja virtahepoja, jotka ovat, kuten teemaan kuuluu, hyvin vaarallisia. Tätä reissua on myös odotettu! Toivottavasti myös nähdään näitä kavereita!

Seuraavan kohteemme rekisterivaakuna.